Karhu Helsinki
Digialan murroksessa Karhu Helsinki rakentaa kasvua datalla ja pitkäjänteisellä kumppanuudella
Digitoimisto Karhu Helsinki täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Vuosikymmenten aikana yritys on nähnyt läheltä digimurroksen – ja pääsee nyt todistamaan kuinka tekoäly uudistaa alaa sekä palvelutarpeita. Yrityksen toimitusjohtaja Teemu Suominen kertoo, kuinka muutos on näkynyt heillä ja mihin suuntaan he ovat menossa.
Toiminnanohjausta datan avulla
Karhu Helsinki on yrityksen perustamisesta lähtien tarjonnut asiakkailleen verkkopalveluja, jotka ovat vuosien aikana kehittyneet ja laajentuneet alan muutosten myötä. Suominen uskoo, että toimintaa ja verkkokehitystä tulee ohjata dataa ja tietoa hyödyntäen. Datalla johtaminen ei ole Karhu Helsingille pelkkää puhetta vaan aidosti osa päivittäistä toimintaa. Viime vuosien aikana Karhu Helsinki on panostanut perinteisen digikehityksen ohella myös tutkimustyöhön. Tutkimustyön tavoite on tarjota asiakkaille mahdollisuutta hyödyntää ja todentaa dataa, joka lopulta mahdollistaa datalla johtamisen.
Teemu Suominen on toiminut roolissaan yrityksen toimitusjohtajana noin kolme vuotta. Yrittäjähenkinen Suominen viihtyy roolissa, jossa työ on monipuolista ja oppiminen jatkuvaa.
– Parasta on se, että työ opettaa koko ajan uutta. Kun tekemistä on paljon ja aika rajallista, hyvien kumppaneiden merkitys korostuu, Suominen kertoo.
Ennen nykyistä rooliaan Suominen on työskennellyt pitkään digitaalisten mainosratkaisujen ja datan parissa eri toimijoilla. Tämä näkyy myös Karhun Helsingin tavassa yhdistää strateginen ajattelu ja mitattavat tulokset.
Proaktiivisuus ja luotettavuus ovat kaikki kaikessa kumppania valittaessa
Kun Karhu Helsinki lähti etsimään uutta tilitoimistoa, heille oli tärkeää löytää kumppani, jonka kanssa yhteistyötä voidaan rakentaa pitkäjänteisesti. Lähtökohtana oli tekijöiden pysyvyys, hyvä yhteydenpito ja proaktiivinen palveluasenne.
Kilpailutuksen aikana huolena oli prosessin mahdollinen työllistävyys, joten positiivisena yllätyksenä tuli, kuinka jouhevasti muutos lopulta sujui ja yhteistyön käynnistys tapahtui.
– VIEW Groupin tiimillä oli alusta asti proaktiivinen ote. He osasivat kysyä oikeita kysymyksiä ja viedä asioita eteenpäin, Suominen toteaa.
Erityisesti läpinäkyvyys ja mahdollisuus neuvotella asioista tekivät Suomiseen vaikutuksen. VIEW Group otti huomioon Karhu Helsingin toiveet ja niistä päästiin yhteisymmärrykseen. Arjen yhteistyö on myös Suomisen mukaan ollut sujuvaa.
– Arki on sujunut Reetan ja Tiinan kanssa hyvin. Molemmat ovat tarkkoja ja poikkeustilanteissa selvittävät tarvittavat asiat ja palaavat niistä minulle.
Lisäarvoa tuovat myös säännölliset sparraushetket.
– Kerran kvartaalissa pidettävät yhteiset sparraukset ovat olleet tosi hyödyllisiä. Aina erilliselle palaverille ei ole tarvetta, koska arjessa tukea tulee jo niin hyvin.
Karhu Helsinki arvostaa kumppanin tuomaa mielenrauhaa ja sitä, että voi luottaa talous- ja palkkahallinnon asioiden sujuvan taustalla kuten kuuluukin, kun itse keskittyy omaan liiketoimintaansa.
Arvot näkyvät arjessa ja kumppaneissa
Vastuullisuus merkitsee Karhu Helsingille konkreettisia tekoja. Yritys on ollut jo vuosia WWF:n kumppani ja tekee järjestölle vuosittain lahjoituksia. Lahjoituksilla on myös symbolinen arvo, sillä jääkarhut kytkeytyvät yrityksen brändiin muun muassa näkymällä logossa.
Omiltakin kumppaneilta odotetaan vastuullisuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Myös yrityskulttuuri on Suomisen mukaan yksi heidän arvojensa kulmakivistä.
– Meillä arvoihin kuuluu, että jokainen voi aidosti olla oma itsensä. Porukkamme on todella monipuolinen ja se on ollut meille tärkeää alusta lähtien.
Karhu Helsingin 40 hengen tiimi aikoo syksyllä juhlistaa yhdessä yrityksen 30-vuotista taivalta.
AI luo pudotuspelit kaikille alan yrityksille
Tekoäly muuttaa pelikenttää nopeasti. Karhu Helsingillä kehitystä seurataan aktiivisesti ja siitä opitaan. Tällä hetkellä alalla todella mitataan, kuka pysyy kehityksen mukana ja kuka tippuu pois. Suominen kertoo, että yrityksen sisällä he pohtivat jatkuvasti sitä, miten prosessit sekä osaamistarve tulee muuttumaan tulevaisuudessa – ja kuinka se tulee vaikuttamaan Karhu Helsingin liiketoimintaan.
– Vaikkakin AI:n tuoma muutos on dramaattinen, niin meidän alallamme sitä on helpompi käsitellä, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, että teknologia muuttuu sekä kehittyy aina, Suominen kertoo.
Tuotannon automatisoituessa tekeminen painottuu yhä enemmän tutkimusdatan tuottamiseen, suunnitteluun ja konsultointiin. Samalla syntyy uusia palvelualueita: esimerkiksi hakukoneoptimoinnin rinnalle on noussut AI-löydettävyyden optimointi, jolla pyritään vaikuttamaan siihen, miten yrityksen sisältö näyttäytyy tekoälyavusteisissa kanavissa.
– Kokemuksesta tiedämme, että olemme valmiita jatkuvasti uudistamaan itseämme ja muuttamaan toimintatapoja.