Miksi auktorisoitu tilitoimisto on yritykselle turvallinen valinta?
Kun yritys valitsee taloushallinnon kumppania, vaihtoehtoja on paljon. Kaikki tilitoimistot eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Yksi merkittävimmistä laatua, osaamista ja toimintavarmuutta osoittavista tekijöistä on Taloushallintoliiton auktorisointi. Mutta mitä auktorisointi käytännössä tarkoittaa – ja miksi yrittäjän kannattaa kiinnittää siihen huomiota etsiessään tilitoimistokumppania? Taloushallintoliiton jäsenpalveluiden ja pätevyyksien johtaja Ari Lahdenkaupin mukaan auktorisointi on paljon enemmän kuin pelkkä jäsenyys […]
Mene sivulle
Dataa on enemmän kuin koskaan, mutta päätökset hidastuvat
Tänä päivänä yrityspäättäjät toimivat ennennäkemättömän tietomäärän ympäröimänä. Lukuja, raportteja ja mittareita on saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Siitä huolimatta monet heistä kamppailevat samojen ongelmien kanssa: tieto on levällään, järjestelmät eivät keskustele keskenään ja kokonaiskuva yrityksen tilanteesta jää puutteelliseksi. Tämä hankaloittaa päätöksentekoa ja voi pahimmillaan toimia jarruna yrityksen mahdollisuudelle kasvaa. VIEW Groupin toimitusjohtajalle Jaakko Kaidesojalle tämä […]
Mene sivulle
Mitä yrityksen tulee ottaa huomioon kansainvälistyessä?
Yrityksen kansainvälistyminen avaa merkittäviä kasvumahdollisuuksia, mutta samalla se tuo mukanaan taloudellisia, verotuksellisia ja hallinnollisia kysymyksiä, jotka on tunnistettava ajoissa. Kansainvälistyminen on pitkäjänteinen prosessi, jonka onnistuminen perustuu huolelliseen ennakointiin, kestävien rakenteiden rakentamiseen sekä luotettavaan asiantuntijakumppanuuteen. Tässä artikkelissa kokoamme yhteen kansainvälistymisen kannalta keskeisimmät näkökulmat yritysjohdon tueksi. Artikkelia varten haastattelimme VIEW Groupin asiantuntijoita Johanna Jämsää, Teemu Hännistä (Athene […]
Mene sivulle
10 virhettä tilinpäätöksessä, jotka näkyvät suoraan yrityksen kasvussa
Usein yrityksissä tilinpäätös nähdään edelleen vain pakollisena vuosirutiinina, joka tehdään viranomaisia varten. Tilitoimistossa kuitenkin tiedämme sen olevan yksi yrityksen tärkeimmistä luottamuksen mittareista. Huolella laadittu ja ajallaan valmistunut tilinpäätös vaikuttaa suoraan yrityksen rahoitusmahdollisuuksiin, luottoluokituksiin, yhteistyökumppaneiden näkemykseen sekä koko liiketoiminnan uskottavuuteen. Pankit, rahoittajat, vakuutusyhtiöt, tavarantoimittajat ja potentiaaliset asiakkaat arvioivat yrityksen vakautta pitkälti tilinpäätöstietojen perusteella. Mikäli se viivästyy […]
Mene sivulle
5 vinkkiä yrityksen verosuunnitteluun
Yrityksen verosuunnittelu mielletään usein reaktiiviseksi: päätöksiä tehdään tilikauden päättymisen jälkeen ja veroseuraamuksia arvioidaan jälkikäteen. Todellisuudessa tehokas verosuunnittelu on ennen kaikkea ennakoivaa ja integroitu osa liiketoiminnan prosesseja. Mitä aikaisemmin verovaikutukset huomioidaan, sitä enemmän yrityksellä on liikkumavaraa tehdä hyödyllisiä ratkaisuja. Yritysten toimintaympäristö on monimutkaistunut ja verotukselliset vaikutukset ulottuvat usein usean verovuoden päähän. Siksi yrityksen verosuunnittelu ei ole irrallinen osa taloushallintoa, vaan erottamaton osa yrityksen strategista johtamista silloin, kun päätetään investoinneista, voitonjaosta, […]
Mene sivulle
Mitä uusi palkka-avoimuusdirektiivi tarkoittaa yrityksellesi?
EU sääti vuonna 2023 palkka-avoimuusdirektiivin, jonka voimaantulon takarajaksi määriteltiin tämän vuoden kesäkuu. Direktiivin pohjalta on tehty esitysluonnos, joka tullaan käsittelemään eduskunnassa tämän kevään aikana. Koostimme tiiviin ohjeistuksen, mitä direktiivi käytännössä tarkoittaa yrityksille. Palkka-avoimuusdirektiivi astuu voimaan Suomessa viimeistään 7. kesäkuuta. Direktiivin tavoitteena on vähentää sukupuolten palkkaeroja ja vahvistaa samapalkkaisuuden toteutumista. Se tuo myös avoimuutta koko palkkauskäytäntöön […]
Mene sivulle
Talouden neuvontapalvelut – asiantuntijapalveluita yrityksen elinkaaren eri vaiheisiin
Talouden neuvontapalveluiden parissa työskentelevän taloushallinnon erityisasiantuntija Helena Karppelinin uralle mahtuu monen monta erityiskysymystä, joita hän on ratkonut työuransa aikana. Yleensä kaava on sama: hätä tulee eteen yhtäkkiä, yllättäen ja kovalla kiireellä. Ensin asiakas yrittää itse ratkaista tilanteen, jolloin saattaa jäädä tärkeitä lainpykäliä huomaamatta ja kun selvityspyyntö tulee, ollaan yhteydessä tilitoimistoon. Ennaltaehkäisy säästää aikaa ja rahaa […]
Mene sivulle
5 asiaa, jotka työnantajan on hyvä tietää vuosilomalaista
Vuosilomat kuuluvat jokaisen työntekijän lakisääteisiin oikeuksiin. Työnantajan näkökulmasta vuosiloman suunnittelussa ja toteuttamisessa on kuitenkin useita velvollisuuksia, jotka perustuvat vuosilomalakiin sekä mahdollisiin työehtosopimuksiin. Loma-ajan ollessa kuumimmillaan haluamme muistuttaa 5 asiasta, jotka työnantajan kannattaa ottaa huomioon. Kuka päättää loman ajankohdan? Vuosilomalain mukaan työntekijällä on oikeus neljän viikon (24 arkipäivän, johon lasketaan myös lauantait) lomaan kesälomakauden (2.5.–30.9.) aikana, […]
Mene sivulle
Mitä tilinpäätös kertoo yrityksestä?
Miksi ja milloin tilinpäätös on laadittava? Suomessa kaikilla osakeyhtiöillä on velvollisuus laatia tilinpäätös ja ilmoittaa se kaupparekisteriin. Yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta eli toiminimeltä sekä kommandiitti- ja avoimelta yhtiöltä ei yleensä vaadita tilinpäätöstä, ellei seuraavista ehdoista kaksi täyty kahtena peräkkäisenä tilikautena: Taseen loppusumma on vähintään 350 000 euroa. Liikevaihto ylittää 700 000 euroa. Yrittäjä työllistää keskimäärin 10 henkilöä […]
Mene sivulle
Vuodenvaihteen 2025 veromuutokset
Vuoden 2025 alusta astuvat voimaan uudet veromuutokset. Olemme koonneet tähän artikkeliin muistutukseksi keskeisiä asioita, jotka yrittäjän on hyvä huomioida. 1.1.2025 useamman tuoteryhmän arvonlisäverokantaan tulee muutoksia, joista poikkeuksena sanoma- ja aikakauslehdet sekä yleisradiotoiminta jäävät edelleen 10 % verokannan piiriin. Tuoteryhmät, jotka siirtyvät 10 prosentista 14 prosenttiin: kirjat lääkkeet liikunta-, viihde- ja kulttuuripalvelut majoituspalvelut Tuoteryhmät, jotka laskevat […]
Mene sivulle